Hinders Gård - Lähiruokaa Inkoosta

Hinders on yksi vanhoista Inkoon Tähtelän kantatiloista. Tietoja tilan historiasta löytyy aina 1500-luvulta asti. Tilan nimi viittaa Henrik –nimiseen omistajaan tilan perustamisen aikaan.

Tilan tuotantosuunta on vaihdellut vuosisatojen kuluessa. Viime vuosisadalla Hinders oli lypsykarjatila, joka tuotti maitoa Helsinkiin. Lehmiä tilalla oli aina 1970-luvulle asti. Tämän jälkeen tilan pelloilla viljeltiin yksinomaan vehnää, ruista, mallasohraa ja rypsiä kolmisen kymmentä vuotta. Kasvinviljelytilasta tila muuttui jälleen muutama vuosi sitten kotieläintilaksi, kun tilan omistajuus vaihtui ja lampaat tulivat tilalle. Osaa tilan pelloista käytetään edelleen viljanviljelyyn.

Tilalla on tällä hetkellä vajaan sadan suomenlampaan uuhikatras. Kesäaikaan eläinten lukumäärä moninkertaistuu. Tilan navetta on 1920-luvulta ja se on säilynyt ulkoasultaan alkuperäisessä muodossa. Sisältä navetta on kunnostettu moderniksi lampolaksi.

Lampaiden lisäksi tilalla on kyyttöjä. Kyytöt ovat itäsuomen alkuperäiskarjaa, ja niitä pidetään lajin geenien säilyttämisen vuoksi. Hindersissä kyytöt toimivat myös maisemanhoitotehtävissä. Yhteislaiduntaminen lampaiden kanssa edistää tilan laidunten säilymistä terveenä ja hyvässä kunnossa.